Minun positiivinen synnytystarina

Tässä vihdoin minun pitkään odotettu positiivinen synnytystarina. Halusin välttämättä lisätä tuon sanan positiivinen otsikkoon, jotta pelokkaammatkin uskaltaisivat tarinan lukea. Haluan jakaa synnytystarinani, sillä olin mielestäni todella hyvin valmistautunut ja lopulta synnytys menikin todella hyvin, ja hyvin pitkälle omien toiveitteni mukaan. Tosiaan alkutilanne oli se, että olin aina miettinyt haluavani sovitun sektion, kun lasta alan joskus odottaa. Kuitenkin halusin alussa jo ottaa paljon asioista selvää ja luonnollinen sekä lääkkeetön synnytys sai minut puolelleen.

Synnytys oli todella pitkä, mutta voisin käydä läpi saman tarvittaessa piankin. Kaikki sujui hyvin, ei repeämiä tai viiltoja. Toipuminen on ollut luonnollisen synnytyksen jälkeen todella todella nopeaa. Olin pystyssä heti ja olo oli todella virkeä ja hyvä. Siis vain pitkä maraton, mutta kaikki meni todella hyvin ja ne huonommatkin asiat unohtuu hetkessä!

Kirjoitin aikaisemmin muuten julkaisun Toiveissa luonnollinen synnytys ilman lääkitystä.

10.11 klo 21.00 (lauantai)

Supistukset alkavat. Olo on ihan hyvä, joskin supistukset voimistuvat nopeasti. Pyrin olemaan mahdollisimman paljon liikkeessä, kun olin lukenut, että se auttaisi edistämään synnytystä. Menin ammeeseenkin välillä, kun siltä tuntui. Lämpötyyny (sähköjohdollinen Beurer) auttoi todella pitkään. Supistukset kun tuntuivat minulla eniten isoissa pystysuorissa selkälihaksissa.

Yhteensä kaksi Panadol 500mg muutaman tunnin sisällä, ehkä mieto vaikutus ja taisinkin torkahdella välillä. Pohjilla kuitenkin pitkä päivä valvomista…

+7h

Yö meni nukkumatta. En juuri kellottanut supistuksia, koin aikatauluttamisen jotenkin epämukavaksi. Mieluummin keskityin vain rentouttamaan itseäni.

Olo alkoi olla sen verran tukala, että en halunnut enää olla hotellilla. Kotona olisin varmaan halunnut olla vielä, mutta ajatus hotellinaulan läpi raahautumisesta ei houkuttanut. Ajattelin, että nyt vielä pääsen hyvin aulan läpi, vaikka supistuksia tulee 4-5min välein ja ovat kestoltaan noin 1min.

+8h (sunnuntai)

Sisätutkimus synnärillä, kohdunkaula vielä kiinni, vaikka supistukset tulivat tiheästi ja olivat suht voimakkaita. Lapsivedet eivät olleet menneet tässä kohtaa vielä, vaikka niin itse luulin. Pientä tiputtelua oli ollut koko supistusten ajan.

+9.5h

Takaisin hotellihuoneessa. Synnärille olisi voinut jäädä osastolle, mutten halunnut jäädä, kun Tero ei olisi saanut jäädä huoneeseen (vain naisten huone).

Hotellilla oli parempi olla pystyssä, makuulla olo ei enää tuntunut hyvältä. Edelleen vain selän lihakset polttivat, ei muita kipuja. Taisin käydä kylvyssä neljä kertaa, kunnes aina olo tuli siellä jotenkin liian ahdistavaksi. Mielestäni tärkeintä onkin synnytyksessä seurata omia tuntemuksia ja vaistoja – liiku, ääntele, etsi eri asentoja, vaihtele paikkaa ja asentoa, ota kylpyjä tai suihkuja…

Tässä kohtaa alkoi olla jo niin väsynyt, että taisin hetkeksi nukahdella muutamaan otteeseen. Näin jopa unta kivusta, joten jollain tasolla keho edelleen oli tietoinen kivusta, vaikka sainkin nukuttua hetken.

Mielestäni tärkeintä onkin synnytyksessä seurata omia tuntemuksia ja vaistoja – liiku, ääntele, etsi eri asentoja, vaihtele paikkaa ja asentoa, ota kylpyjä tai suihkuja…

Vaikka puhun kivusta, on se silti hyvin siedettävää. Epämukavaa, mutta siedettävää! Ja toisin kuin muissa kivuissa ja säryissä, tämä katoaa aina edes hetkeksi. 

+23h

Sanoin lopulta hotellilla, että nyt me lähdetään sinne sairaalaan, olin auki tai en. Jotenkin olo oli turvaton hotellilla, huomasin kaipaavani ”ammattilaisten” tukea ja valmiutta auttaa tarvittaessa. Matka huoneesta parkkihalliin aulan läpi tuntui elämäni pisimmältä matkalta. Varmaan myös oli aika kärsimysnäytelmä. Pysähtelin aina supistuksen aikana nojailemaan seinään tai kaiteeseen. Aulan läpi kuljettaessa vedin Canada Goosen jättihupun tiukasti pään yli, en kaivannut yhtään huomiota tai ihmettelevää katsetta. Aulassa taisi tulla ensimmäinen itku, jos oikein muistan. Ei edes kivusta, mutta ehkä jostain hädän tunteesta – ehkä siitä, että jouduin kulkemaan hotellin läpi, enkä ollut omassa kodissani. Tai siitä, että tiesin pian pääseväni ammattilaisten hoiviin. Tai sitten se oli ne hormonit ja se hurja väsymys, mikä tässä kohtaa vielä tuntui.

+23.5h

Synnärillä vihdoin. Aulassa vastassa oma privakätilöni, sellaisen saa Virossa bookata (voit lukea lisää tästä aiemmasta julkaisustani täältä). Annelyn nähdessäni purskahdin lohduttomaan itkuun. Kaikki pelko ja epävarmuus jotenkin purkautui. Tiesin, että nyt pääsen omaan synnytyshuoneeseen (Virossa saa oman huoneen, jossa ollaan lapsen syntymään saakka, ei siis siirtoja saliin tms) ja nyt apu ja tuki on lähellä.

Jossain kohtaa kokeilin ilokaasua. En tiedä oliko kyseessä lume vaikutus vai mikä…
Mutta roikuin letkussa kiinni aina silloin tällöin, kun en ollut suihkussa tai jumppapallon päällä..

Kaikki on ensikertalaiselle niin uutta. Supistukset ovat uutta, sitä ei tiedä, miten synnytys etenee, voinko synnyttää normaalisti alateitse, miten koviksi supistukset yltyvät, miten ponnistuvaihe menee… Niin paljon epävarmuutta, vaikka miten yritti itselleen toitottaa, että kaikki menee hyvin, kunhan rentoutuu ja seuraa vaistojaan.

+24h (tähän mennessä tosiaan vain 2 x 500mg panadol otettu)

Kohdunkaula auki, jes! Edes pieni toiveen ripaus siitä, että nyt synnytys oikeasti sentään etenee. Mutta auki vasta 1cm, sanoi kätilö, olin että mitä?!?! Niin pitkä ”työ” takana ja vasta 1cm auki. Mietin, että mitä hittoa, tästäkö se vasta sitten alkaa, että mitä tämä alku on ollut, jos keho ei ole edes vielä tehnyt töitä. Supistukset näyttivät kuulemma käyrillä todella voimakkailta, sellaisilta, mitä on yleensä vasta viimeisillä metreillä. Ajattelin vain, että no, ehkä synnytys sitten etenee nopeammin, kyllä minä tämän kestän.

Ei auttanut muuta, kuin nollata aivot ja pyyhkiä pois nuo toivottomat ajatukset. Päätin vain jatkaa keskittymistä ja sentään tässä kohtaa tiesin, että synnytys on käynnissä. Lapsi on tulossa, joskin ehkä hitaasti.

Pompin ylhäällä koko ajan edelleen, makuulla sitä keskittyi liikaa tuntemuksiin ja supistukset tuntuivat voimakkaammilta. Ääntelin voimakkaasti, olin lukenut miten se voisi rentouttaa kohdunkaulaa ja edistää synnytystä. Tosin ääntely tuli automaattisesti, sillä ihan hiljaa en olisi voinut olla, sen verran selkää poltteli. Vaihtelin paikkaa ja asentoa jatkuvasti. Väsymys oli läsnä, mutta se ei ollut niin voimakas, mitä pelkäsin. Ei sellainen, että pystyisi nukahtamaan pystyyn. Itse asiassa toivoin, että sellainen väsymys tulisi, niin saisin pakkolevon. Mutta selkeästi hormonit todella pitävät äidin hereillä. Minullakin oli tässä kohtaa se noin 38h hereillä olo aikaa takana..

Tärkeintä mielestäni on seurata omia vaistoja ja pysyä liikkeessä! En halunnut lääkitystä, jottei liikkumiseni vaikeutuisi letkujen tai lääkkeiden vaikutuksesta.

+27h

Teron muistiinpanoissa (pyysin kirjoittamaan Notesiin ylös aikoja ja fiiliksiä…) lukee tässä kohtaa ”Hän on supernainen eikä luovuta.”. Hän oli niin hienosti mukana koko ajan, vaikka miehelle tuo tilanne on aivan kaamea myöskin. Näet, kuinka rakastamaasi ihmistä sattuu, muttet voi tehdä yhtään mitään. Sanoisinkin, että keksikää miehillenne hommaa synnytyksessä, vaikka musiikin valitsajana. Joku homma, jottei toisen tarvitse olla jatkuvassa valmiudessa tekemättä loppujen lopuksi mitään. Kehotin Teroa nukkumaan monesti, mutta ei varmaan ääntelyltäni ja huutamiseltani pystynyt. 😀 Koittakaa saada toinen nukkumaan edes vähän, sitä tarvitaan myöhemmin. Lapsen synnyttyä olimme nimittäin molemmat aivan loppu, mutta emme halunneet samaan aikaan nukkua…

Teron muistiinpanoissa (pyysin kirjoittamaan Notesiin ylös aikoja ja fiiliksiä…) lukee tässä kohtaa ”Hän on supernainen eikä luovuta.”.

Kohdunkaula auki 4cm. Hurraa, ajattelin, vaikka olin kyllä niin jossain transsissa, etten varmaan tajunnut puoliakaan kätilön puheista. Kalvoja pyyhkäistiin tässä kohtaa tai hieman myöhemmin. Lapsivettä ei tuntunut, muttei se ollut mennytkään, joten se vähän ihmetytti kätilöä. Pyyhinnän jälkeen vettä tiputteli tosin vähän (lattialle ympäriinsä, koska en ollut sekuntiakaan paikallaan…).

+31h

Kivut alkoivat viedä tässä kohtaa voimat. Oksensin voimakkaasti muutamaan otteeseen, kun supistukset tuli useamman tunnin ajan kahden sarjoissa; todella paha + paha + tauko, todella paha+ paha + tauko…

Edelleen olen sitä mieltä, ettei supistuskivut ole tajun vieviä, mutta pohjalla ollut valvominen ja väsymys söi selkeästi osan kestävyydestäni. Ainut asia, mikä näin jälkikäteen hieman harmittaa. Tein parhaani, mutta mietin, olisiko ollut fiksua väkisin levätä aivan alussa ja ottaa vaikka reilummin Panadolia, josta ei lapselle olisi ollut mitään haittaa kuitenkaan.

Olin niin toivonut lääkkeetöntä synnytystä. En tiedä miten jäin roikkumaan ilokaasuletkuunkin, mutta sen ei lukemani perusteella pitäisi vaikuttaa lapseen lainkaan. Mutta niin, 31 tunnin jälkeen voimani eivät enää riittäneet. Punnitsin pitkään asiaa ja kun vastauksena synnytyksen keston arviointiin tuli kätilöltä, että ”varmaan joku 4-6h varmaan menee vielä”, en löytänyt enää supervoimia sisältäni. Kaipasin vain pienen lepohetken, aivan pienen. Sitten jaksaisin loppuun asti kunnialla. Pyysin valmistelemaan epiduraalin. Tiedostin, että tässä kohtaa mahdollisuus veteen synnyttämiseen menisi, mutta toisaalta amme ei ollut edes tuntunut hyvältä aiemmin. Sanoin myös, ettei lääkettä saisi annostella enempää, kuin minimin, jottei se vaikuttaisi liikkumiseeni.

Edelleen olen sitä mieltä, ettei supistuskivut ole tajun vieviä, mutta pohjalla ollut valvominen ja väsymys söi selkeästi osan kestävyydestäni. Ainut asia, mikä näin jälkikäteen hieman harmittaa. Tein parhaani, mutta mietin, olisiko ollut fiksua väkisin levätä aivan alussa ja ottaa vaikka reilummin panadolia, josta ei lapselle olisi ollut mitään haittaa kuitenkaan.

Lääkäri tulossa kesti yli tunti, hän oli kiinni hätäsektiossa. Epiduraali tultiin lopulta antamaan, muttei se enää tehonnut. Toki hieman harmittaa, että sen otin, kun siitä ei edes ollut apua, mutta toisaalta onneksi minulle annettiin vain 2 miniannosta, joten muut vaikutukset olivat hyvin lieviä.. Kurjaa oli toki, että lapsen päähän jouduttiin tökkäämään pinni, jotta hänen terveydentilaansa voitiin paremmin tarkkailla, mutta sen hinnan jouduttiin nyt vain maksamaan. Toisaalta taas olen iloinen, että nyt tiedän, että pärjään vaikka näin pitkän synnytyksen ilman kivunlievitystä! Ja tiedän menneeni niin äärirajoille, etten todellakaan tehnyt päätöstä hetken mielijohteesta.

Painotan, etten paheksu lääkitystä tai arvostele niitä, jotka valitsevat lääkityksen pakon alla tai vapaaehtoisesti, en vain itse sitä halunnut ottaa.

+34h

Vihdoin tunsin lapsen pään laskeutuvan todella alas. Tässä kohtaa tuli jokin helpotus! En tiennyt, että olin näin pitkällä. Loppu häämöttää, muistan ajatelleeni.

Tämä vaihe oli kokonaisuudessaan mielestäni ehkä se helpoin jollain tapaa. Synnytys edistyy, tiedät, että lapsi on syntymässä, ei enää odottelua ja kärvistelyä. Supistuskivut hävisivät hieman ponnistuksen tieltä – keskityin vain tuntemaan lapsen, mikä vei osan kivusta pois. En kokenut mitään polttavaa kipua alapäässäkään, en sitä ”polttavaa kiristävää rengasta”, mistä muistan lukeneeni.

Synnytin puoli-istuvassa kylkiasennossa. Jalat koukussa ja jalkoja painoi vastaan kaksi kätilöä. Kokeilin jakkaraa, kontallaan oloa, kyykkyä ja vaikka mitä, mutta tässä kylkiasennossa tuntui, että hahmotin parhaiten, missä kohtaa lapsi on ja miten ponnistaa. Oikein ponnistaminen ei ollut lainkaan vaikeaa, tunsin hyvin, millä tavoin lapsi liikkui. Sanoisinkin, että juuri tästä syystä kannattaisi välttää lääkitystä, jos vain mahdollista, sillä ponnistaminen ilman kunnon tuntumaa on varmasti todella vaikeaa.

Minulle ei laitettu mitään puudutteita, en niitä halunnut tai pyytänyt. Ja olen onnellinen, ettei laitettu, sillä ponnistusvaihe ei ollut mielestäni kivulias tai paha. Ainut asia, mikä kohdallani vaikeutti ja pidensi ponnistusvaihetta, oli se, että lapsi jäi jumiin todella pitkäksi aikaa, pariksi tunniksi. Niin pitkäksi, että jossain kohtaa kun pää oli jo näkyvissä, mutta katosi aina supistuksen mennessä ohi, kätilö pelotteli jo tekevänsä kohta ”tilaa” eli viillon ja käyttävänsä imukuppia/vakuumia. Tämän kun kuulin, päätin, että kerään viimeisetkin voimani ja pusken lapsen itse ulos. Minua ei viilellä perhana! Ja sieltähän se poika syntyikin, kerralla ja yhdellä työnnöllä (+36.5h). Pientä tahdonvoimaa kehiin! 😀

Hidasteena uskon olleen tässä pelon. Pelkäsin hieman työntää alussa, kipua ei juuri ollut, mutta kaikki tuntui niin alkukantaiselta ja oudolta. Nyt kun tiedän, mitä odottaa, uskon, että seuraava synnytys ja ponnistusvaihe etenkin, olisi paljon nopeampi.

+36.5h (valvomista takana noin 50h…)

Poika syntyi 12.11 aamulla terveenä ja vahvana. Sain lapsen toiveitteni mukaisesti heti rinnalle. Napanuora jätettiin sykkimään ja leikattiin vasta, kun ei sykkinyt enää. Sain rauhassa pitää lasta ihokontaktissa rinnalla. Koitin imettääkin, muttei poika ollut heti tissistä kiinnostunut. Olin lukenut, että imetys voi auttaa istukkaa irtoamaan. Istukka irtosi tosin melkein heti itsellään ilman toimenpiteitä. Jännitin vähän millainen tuo kokemus olisi, mutta se oli hyvin mitäänsanomaton tunne, siis kivun puolesta. Taisin hieman työntää, mutta kipua ei ollut yhtään, ei siis lainkaan epämukavaa, päinvastoin, tunsin jotain vain lämmintä ja pehmeää tulevan ulos.

pituus 50cm / paino 3750g / päänympärys 35cm

Alhaalla oli havaittavissa pientä kirvelyä synnytyksen jälkeen. Ei kuitenkaan mitään merkittävää. Viiltoja ei tehty, repeämiä ei tullut, vain normaaleja pieniä nirhaumia. Ei tikkejä tai mitään. Tästä syystä toipuminenkin oli niin super nopeaa.

Mitä tekisin samoin tai toisin / jälkiviisautta: 

• Olen todella tyytyväinen, että luin synnytyksestä niin paljon, se auttoi pysymään rauhallisena koko ajan. Tiesin, mitä kehossa tapahtuu suunnilleen ja miten synnytys etenee.
• Jos vielä meille suodaan muita lapsia, otan kyllä aiemmin Panadolia ja vähän reilummin myös. Uskon pärjääväni sillä pelkästään seuraavalla kerralla.
• Unohdin kysyä TENS -laitetta. Se olisi voinut auttaa, kun minulla oli supistuskipu vain lihaksissa (ja lopussa lanteissa jenkkakahvojen paikoilla).
• Laiminlöin venyttelyn. Uskon, että jos paikat olisi olleet auki, etenkin selkä, ei repivää kipua lihaksissa olisi tuntunut. Nyt muutettiin ja pakattiin ja kannettiin, mikä varmaan oli omiaan sitten lyömään paikkoja entistä enemmän lukkoon…
• Join koko synnytyksen aikana noin 5 pulloa kookosvettä ja pari lasia vettä. Seuraavalla kerralla joisin tuplasti enemmän, vaikka väkisin. Onneksi sentään join kookosvettä, jonka sanotaan nesteyttävän kehoa paremmin.
• Söin tosi huonosti synnytyksen aikana. Jatkossa pitäisi vaikka väkisin syödä sentään alussa, niin saisi vähän energiaa loppumetreille.
• Tärkein kaikista: lepäisin enemmän ennen synnytystä. Nyt jouduimme muuttamaan kodista hotelliin ja hotellista toiseen hotelliin jne. Koko ajan oli jotain. Juoksimme kaupungilla ja työpalavereissa ja muissa…Heräsimme aikaisin säilyttääksemme edes jonkinlaisen rytmin… Jatkossa nukkuisin pidempiä unia, ihan vain siltä varalta, että illalla voisi synnytys käynnistyä.
• Seuraavaksi en usko käyttäväni ilokaasua. Se ehkä kiinnitti minut liikaa yhteen paikkaan ja sai haukkomaan happea/henkeä ennemmin kuin rentoutti.. Ehkä vei liikaa voimia jotenkin, koska kipuun se ei vaikuttanut.

Rohkaisuna niille, jotka pelkäävät synnytystä: 

Olen itse alkuun ajatellut sovitun sektion olevan se ainut vaihtoehto. Aiheesta lukeminen kuitenkin sai pääni kääntymään. Lääkkeillä esim on hirveän iso vaikutus lapseen ja ne voivat vaikeuttaa myös synnytystä (esim viemällä tunnon, jolloin ponnistaminen ym on todella vaikeaa..).

Pyri lukemaan VAIN POSITIIVISIA SYNNYTYSKERTOMUKSIA. Älä edes vilkaise tai kuuntele niitä tarinoita, jotka päättyvät ”ei enää koskaan” ”ihan kamalaa” jne.

Synnytyksen ei ole tarkoitus olla kivuton tai helppo. Se on todella pitkä tapahtuma ja vaatii oman aikansa. Keho tekee kyllä työn omalla tahdillaan, kun sille antaa mahdollisuuden. Mitä luonnollisempi synnytys on, sitä useammin toipuminen on nopeampaa ja haitat pieniä (esim repeämät tai viillot, joita moni ensikertalainenkin etenkin pelkää).

Ota selvää synnytysasennoista! Itse luin, miten selällään makaaminen ja jalkojen kiristäminen rintaan kiristää välilihaa entisestään tehden sen entistä ahtaammaksi. Käytä hyväksesi painovoimaa jos mahdollista ja jos se tuntuu ponnistuksessa hyvältä. Omia vaistoja ja tuntemuksia seuraamalla synnytyskokemus voi olla jotain todella hienoa ja positiivista. Omani ei ollut lähelläkään mitään orgasmi-synnytystä, mistä luin yhden kirjan, mutta se oli kuitenkin hyvin luonnollinen ja hieno tapahtuma.

Tee synnytystoivelista. Listaa omia toiveita myös mahdollisesta lääkityksestä (pliis tutustu eri lääkkeisiin ja vaihtoehtoihin ja niiden vaikutuksesta lapseen…) tai kivunlievityksestä (itsekin unohdin koko TENS -laitteen!).

Paras lääkkettömän synnytyksen puolesta puhuja ja kirjailija:

Ina May, Ina May’s Guide To Childbirth. Youtubesta löytyy myös hänen luentojaan!

Unohdinko kertoa jostakin? Vinkkaa ja lisään jutun tähän tekstiin. Kiitos <3 

Kaikki sairaalaan otetut vaatteet taisi olla liian suuria, vaikka osa oli 50cm…
Joku vielä sanoi, että listani mitä otin mukaan oli liian pitkä, mutta ei se kyllä ollut. Kyllä niitä vaatteita vain tarvitsi. Osa meni vielä heti ekalla minuutilla pukluun. 🙂